Vihaisten lintujen tarina sisältää nousuja ja laskuja

Rovio sai alkunsa yli kymmenen vuotta sitten, kun kolme nuorta miestä päätti osallistua mobiilipelikilpailuun ja perusti oman yhtiön. Sama porukka jatkoi pelien kehittämistä intohimoisella otteella ja ajankohtakin oli otollinen. Älypuhelimet olivat yleistymässä kovaa vauhtia ja vähitellen ne olivat lähes jokaisen kädessä. Tämä avasi aivan uudenlaiset markkinat mobiilipeleille. Vähitellen miesten yrityksen toiminta vakiintui ja parin vuoden kuluttua se nimettiin Rovio Mobileksi. Taloudelliseksi tukijaksi yritys sai yhden perustajista, Niklas Hedin, sedän Kaj Hedin joka on yhtiön pääomistaja.

Rovion historia pyörii pitkälti Hedien perheen ympärillä. Yksi yhtiön perustajista oli siis Niklas Hed, yhtiön toimitusjohtajana aloitti jo alkuvaiheessa edellisen serkku Mikael Hed ja yhtiön pääomistajana Mikaelin isä Kaj Hed. Alussa Kaj ja Mikael eivät olleet päästä yhteisymmärrykseen siitä, mihin suuntaan yhtiötä pitäisi kehittää. Ristiriidat kasvoivat niin suuriksi, että Mikael jätti hetkeksi yhtiön mutta palasi myöhemmin takaisin kun vuonna 2009 yhtiö oli ajautunut kriisiin. Aiemmin 50 hengen yrityksessä oli tuolloin jäljellä enää 12 työntekijää ja useasta yrityksestä huolimatta yksikään kehitetyistä peleistä ei ollut menestynyt. Yhtiö oli viimein valmis hakemaan uutta suuntaa ja Mikael halusi olla mukana. Saman vuoden loppupuolella Rovio julkaisi Angry Birdsin.

Angry Birdsin perusidea on yksinkertainen mutta koukuttava. Ilkeät possut ovat varastaneet lintujen munat ja pelaaja auttaa lintuja hyökkäämään takaisin ampumalla lintuja ritsoilla sikoja kohti. Aluksi peli oli saatavana vain Applen laitteille ja ensimmäisen kuuden kuukauden aikana myyntimäärä ylitti 6,5 miljoonaa. Peli avattiin myös muille alustoille ja myyntimäärä on nykyään yli miljardin. Menestyksen myötä mukaan tulivat oheistuotteet – Angry Birds -pehmolelut, vaatteet, teemapuistot ja koulutusmateriaalit. Vuoteen 2012 mennessä yhtiön liikevaihto oli kasvanut 152 miljoonaan euroon ja liikevoitto oli 77 miljoonaa euroa. Yhtiön arvoksi arvioitiin tuolloin yli viisi miljardia euroa. Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka kommentoi tuolloin julkisuudessa odottavansa yhtiön liikevaihdon kasvavan miljardeihin.

Vuonna 2013 Rovion vauhti hidastui ja lähes pysähtyi. Vuonna 2014 olivat edessä yt-neuvottelut, jotka johtivat yli sadan työntekijän irtisanomiseen. Kaj Hed irtisanoutui toimitusjohtajan tehtävästään ja valitsi tilalleen Pekka Rantalan, joka oli aiemmin työskennellyt Hartwallilla. Myös Mikael Hed siirtyi muihin tehtäviin. Rovion kilpailuasetelmia ovat huonontaneet mm. Free to Play -pelit, joissa tuotto haetaan pelin sisälle rakennetuista maksullisista ominaisuuksista. Rovio ei ole pysynyt tässä kehityksessä mukana. Vuonna 2015 Rovio kertoi irtisanovansa yli kolmasosan 700 työntekijästään ja keskittyvänsä jatkossa ainoastaan peleihin, oheistuotteisiin ja mediaan. Rovio päätyi supistamaan merkittävästi erilaisia opetushankkeitaan. Samana vuonna julkaistiin Angry Birds 2, jota ladattiin yli 50 miljoonaa kappaletta. Vaikka luku ei ole huono, ei se riitä yhtiön kasvuun. Rovio päätti tuolloin keskittyä myös suurhankkeeseensa, Angry Birds -elokuvaan.

Rovion viime aikojen suurin satsaus, 75 miljoonan euron yhdysvaltalais-suomalainen Angry Birds -elokuva tuli ensi iltaan vuonna 2016. Kyseessä on maailman ensimmäinen elokuva, joka on tehty mobiilipelin pohjalta. Näyttelijäkaartissa on kovia nimiä, kuten Sean Penn, Jason Sudeikin ja Danny McBride. Jo avausviikonloppunaan elokuvan tuotot nousivat 38 miljoonaan euroon ja se otti ykköstilan lipputuloissa lähes 40 maassa. Elokuvan tarinana on seurata vihanhallintaongelmista kärsivän Red-linnun elämää. Elokuvan myötä Rovion liikevoitto nousi 2016 vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5,7 miljoonaa euroa plussalle ja liikevaihto oli 76,4 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna samaan aikaan yhtiön tulos oli 10,2 miljoonaa euroa miinuksella. Yhtiö kehuu elokuvaa menestykseksi ja suunnitteleekin sille jo jatko-osaa. Rovion suunnanvaihto onnistui jälleen.